Mainos

Brysselissä etsitään yhteisymmärrystä talouskurista

Talouskuria vastustavien ihmisten mielenosoitus on varjostanut EU-johtajien illalla aloittamaa huippukokousta Brysselissä.

Arviolta 15 000 ihmistä protestoi leikkauksia vastaan Brysselin keskustan kaduilla.

Tasapainoilu talouskurin ja talouskasvua edistävien toimien välillä aiheuttaa erimielisyyttä myös EU-maiden kesken. Yhteinen suuri huolenaihe on korkea työttömyys ja sen seuraukset sekä kilpailukyvyn puute.

– Parasta elvytystä tällä hetkellä on kilpailukykyyn vaikuttavat toimenpiteet. Kussakin maassa ne ovat hyvin erilaisia. Suomi kuuluu niiden maiden joukkoon, jossa kilpailukykyä pitää aivan ehdottomasti parantaa. Olemme jääneet jälkeen joistakin keskeisistä kilpailijamaistamme kilpailukykyasioissa, erityisesti yksikkötyökustannuksissa. Jos tämä jatkuu pitkään, suomalaisten ihmisten tuotteet eivät käy maailmalla kaupaksi, koska ne eivät ole kilpailukykyisiä. Se olisi sääli, koska olemme yksi maailman koulutetuimpia kansakuntia ja innovaatiosysteemimme on hyvin toimiva, pääministeri Jyrki Katainen (kok.) arvioi illalla Brysselissä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.