Mainos

Cargotec karsii Suomesta 271 työntekijää

Lastinkäsittelylaitteita valmistava Cargotec luopuu Salon nosturitehtaasta. Yhtiö vähentää henkilöstöä Suomessa kaikkiaan 271:llä, kertoo Cargotec Hiabin toimitusjohtaja Pekka Vartiainen. Vähennyksistä päätettiin tehostamistoimia koskevien yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä Suomessa.

Salon tehtaan tuotanto lopetetaan Vartiaisen mukaan asteittain ensi vuoden aikana. Saloon jäävien toimintojen organisaatio sopeutetaan muuttuvaan tuotantoon. Hän sanoi Cargotecin yrittävän edelleen löytää jatkajaa osavalmistukselle ja nosturituotannolle.

- Irtisanomisten lisäksi henkilöjärjestelyt toteutetaan eläkejärjestelyillä, uusien työntekijöiden palkkausrajoituksilla ja vähentämällä ulkopuolisen työvoiman käyttöä, kertoi Vartiainen.

Cargotecilla on Suomessa noin 1700 työntekijää. Henkilöstöä vähennetään neljällä paikkakunnalla eli Salon lisäksi Helsingissä, Raisiossa ja Tampereella.

Cargotec keskittää Hiabin tuotannon Euroopassa kolmeen tehtaaseen. Ne ovat Mettel Alankomaissa, Huddiksvall Ruotsissa ja Zaragoza Espanjassa.

Sopeutustoimet johtuvat kuormankäsittelylaitteiden kysynnän voimakkaasta heikentymisestä laskusuhdanteen syvennyttyä syksyllä. Tilausten väheneminen ja ylikapasiteetti pakottavat sopeuttamaan tuotantokapasiteettia, sanoi toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Cargotecin kolmannen neljänneksen osavuosikatsauksen julkistamistilaisuudessa.

Cargotec aloitti pääosin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa koskevat tehostamistoimet lokakuussa. Tavoitteena on Hiabin kapasiteetin sopeuttaminen markkinatilanteeseen ja Hiabin ja Kalmarin kannattavuuden parantaminen. Henkilöstön vähennys arvioitiin ennen yt-neuvottelujen aloittamista noin 700 hengeksi.

Henkilöstön sopeuttamistarve on Vartiaisen mukaan suurin Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Hän arvioi säästötoimista aiheutuvan kustannuksia ja käyttöomaisuuden arvonalennuksia yhteensä 35 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.