Mainos

Chrome OS uudistaa tietojenkäsittelyn - tai sotkee käyttäjiä

Google on viivästyttänyt uutta Chrome OS -käyttöjärjestelmäänsä käyttävän kannettavan tietokoneen julkistusta ensi vuoden puolelle. Yhtiö on nyt kuitenkin ilmoittanut pilottiohjelmasta, joka on suunnattu "verkossa eläville ihmisille".

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo teknologiasivuillaan, että Googlen pilottiohjelma on suunnattu tässä vaiheessa ohjelmistokehittäjille ja ohjelmien beeta-versioihin tottuneille käyttäjille.

Chrome OS on Googlen tähän asti rohkein veto haastaa Microsoftin ja Windows-ohjelmien markkinajohtajuus. Google on jo lähtenyt kisaamaan Microsoftin Office -ohjelmistoa vastaan Google Docs-tuotteellaan.

"Verkon kautta toimiva käyttöjärjestelmä, joka määrittelee tietojenkäsittelyn uudestaan"

Chrome-käyttöjärjestelmä eroaa perinteisistä käyttöjärjestelmistä, kuten Mac OSX:sta ja Windowsista. Se toimii nimittäin ainoastaan verkon kautta. Google kiteyttää asian siten, että Chromessa on kysymys vain ja ainoastaan verkosta. Koska kaikki tiedot tallennetaan verkkoon, ei Chrome OS tarvitse esimerkiksi kiintolevyä.

- Uskomme, että pilvilaskenta määrittelee tietojenkäsittelyn uudestaan. Vihdoinkin käyttöjärjestelmäksi on varteenotettava kolmas vaihtoehto, todetaan Googlesta.

Järjestelmän beetatestaajille annetaan testikäyttöön Cr-48 -kannettava tietokone. Kyseiset tietokoneet on valmistettu ainoastaan Chrome OS:n testausta varten eivätkä ne edusta mitään tiettyä valmistajaa tai brändiä. Laitteissa on 12.1 tuuman näyttö, täysikokoinen näppäimistö ja ohjauslevy, integroitu langaton internet-yhteys Verizon-operaattorin verkossa, kahdeksan tunnin akunkesto ja kahdeksan päivän valmiusaika.

Kuluttajille myyntiin tarkoitetut Chrome OS -tietokoneet tulevat myyntiin Acerin ja Samsungin valmistamina ensi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Tällä hetkellä ohjelmisto ei ole vielä valmis täysimittaiseen julkistukseen. Laitteiden tulevista hinnoista ei ole toistaiseksi tietoa.

Ominaisuuksissa korostetaan turvallisuutta

Google kertoi Chrome OS:n ominaisuuksista San Franciscossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Yksi vahva argumentti liittyy turvallisuuteen. Käyttäjien ei tarvitse jatkuvasti varmistaa, että heillä on käytössään ohjelmien viimeisimmät versiot, sillä verkosta käsin toimivat ohjelmat päivittyvät automaattisesti. Googlen mukaan kyseessä onkin kaikkien aikojen turvallisin käyttöjärjestelmä.

Ja koska tietoihin päästään käsiksi pilvessä, käyttäjät voivat lainata koneitaan myös toisille ihmisille.

Mutta onko Chrome OS tarpeellinen?

Moni asiantuntija on pohtinut pelaako Google viisaasti Chrome-käyttöjärjestelmän kanssa. Tietojenkäsittelyn maailma on muuttunut dramaattisesti siitä, kun yhtiö alunperin ilmoitti uudesta järjestelmästä 18 kuukautta sitten. Esimerkiksi Applen iPad-tabletkone ja Googlen oma Android-käyttöjärjestelmä ovat muuttaneet kenttää.

Asiantuntijat ovatkin kyseenalaistaneet tarvitseeko Google Androidin lisäksi toisenkin käyttöjärjestelmän.

- Google ei ole tehnyt hyvää työtä, kun pohtii miksi näiden kummankin järjestelmän olisi oltava olemassa, todetaan tutkimusyhtiö Gartnerista BBC:lle.

- Android on suunniteltu tähän ja nyt, sovelluskeskeiseen maailmaan. Kuumimmissa uutuuslaitteissa ei ole näppäimistöjä. Googlen täytyy keksiä parempi tarina siitä, miten Chrome OS mahtuu tähän mukaan.

Monet pelkäävät, että kaksi erillistä Googlen käyttöjärjestelmää aiheuttavat vain sekaannuksia käyttäjille. Googlella ei kuitenkaan uskota tähän. Googlen mukaan Chrome on tarkoitettu näppäimistöllä käytettäväksi ja Android kosketusnäytöllisiin laitteisiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.