Mainos

Componenta irtisanoo, lomauttaa ja vähentää alihankintaa

Valimoyhtiö Componenta vähentää väkeä. Yhteensä 170 työntekijää irtisanotaan tai lomautetaan. Lisäksi yhtiö vähentää vuokratyövoiman käyttöä 720 hengellä ja supistaa alihankintaa 150 työntekijällä.

Loka-marraskuussa tehtävät leikkaukset koskevat yhtiön toimintoja Suomessa, Ruotsissa, Turkissa ja Hollannissa. Kaikkiaan Componentalla on yli 5000 työntekijää.

Componenta perustelee leikkauksia työkoneteollisuuden ja autoteollisuuden kysynnän heikentymisellä. Finanssikriisi on heikentänyt loppuvuoden kysyntänäkymiä useimmilla asiakastoimialoilla, yhtiön painotti tiedotteessa.

Vielä heinä-syyskuussa Componenta pystyi parantamaan sekä tulostaan että liikevaihtoaan viimevuotisesta. Yhtiö teki 170 miljoonan euron liikevaihdolla 1,3 miljoonan euron tuloksen ennen veroja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.