Mainos

Componenta vähentää ennakoitua enemmän

Valimoyhtiö Componenta kertoo vähentävänsä työvoimaansa aiemmin kerrottua enemmän.

Suomessa noin 250 henkilöä lomautetaan, minkä lisäksi tulee joitain irtisanomisia. Toimenpiteet tehdään pääosin Porissa ja Pietarsaaressa, kertoo toimitusjohtaja Heikki Lehtonen.

Yhteensä Componenta lomauttaa ja irtisanoo Suomessa, Ruotsissa ja Turkissa 900 henkilöä. Vielä syksyllä yhtiö kertoi määräksi 170.

Muun muassa heikentyneen markkinatilanteen takia yhtiö arvioi, että tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä yhtiön liikevaihto supistuu selvästi viime vuoden vastaavasta ajasta. Lisäksi yhtiö ennakoi, että tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaluontoisia eriä on selvästi tappiollinen.

Componenta kuitenkin arvioi edelleen, että yhtiön koko vuoden vertailukelpoinen liikevaihto ja tulos rahoituserien jälkeen ilman kertaluontoisia eriä ovat selvästi viime vuotta paremmat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.