Mainos

Comptelin tulos tuplaantui

Televiestintäalalla toimivan Comptelin tulos parani yli 50 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, yhtiön tänään julkistama osavuosikatsaus kertoi. Comptel arvioi kasvunäkymiensä pysyvän hyvinä koko tämän vuoden ajan.

Liikevoitto nousi 7,6 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 4,9 miljoonasta eurosta kasvaen näin 54,4 prosenttia. Verojen sekä satunnais- ja rahoituserien jälkeen tilikauden voittoa kertyi 5,6 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten viivan alla oli vajaat 3,8 miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu 18,9 miljoonaa euroon 13,8 miljoonasta eurosta oli prosentteina 37,2.

Comptelin mukaan yhtiön painopistealueella, langattomilla markkinoilla, operaattoreiden panostukset verkkoihin jatkuvat voimakkaina. Ensimmäiset kolmannen sukupolven tuotteiden toimitukset ovat Comptelin mukaan käynnistyneet, mutta niiden vaikutus yhtiön liikevaihtoon arvioidaan jäävän vielä tänä vuonna vähäiseksi.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.