Mainos

DASA ja AS Matra fuusioituvat ilmailualan jätiksi

Saksalais-amerikkalaisen DaimlerChryslerin DASA-yksikkö ja ranskalainen Aerospatiale Matra yhdistyvät jättimäiseksi ilmailu- ja puolustustekniikkaryppääksi. Uuden European Aeronautic, Defense and Space Companyn (EADS) palveluksessa on yli 89 000 ihmistä, se on maailman kolmanneksi suurin ja Euroopan suurin lento- ja avaruusteollisuusyritys.

Yhtiön vuotuinen liikevaihto on noin 125 miljardia markkaa. EADS aloittaa toimintansa ensi vuoden alkupuoliskolla. Sillä on saksalais-ranskalainen kaksoisjohto ja kaksi pääkonttoria, mutta yhtiö rekisteröidään kuitenkin Alankomaissa. DaimlerChryslerin, rahoituslaitos Lagarderen ja Ranskan hallituksen yhteinen holdingyhtiö hallitsee 60 prosenttia sulautuneesta yhtiöstä, ja loput 40 prosenttia myydään osakemarkkinoilla.

Eurooppalaiset poliitikot olivat ajaneet yhdistymistä jo pitkään, mutta suurimpana esteenä oli pidetty Ranskan valtion 47,7 prosentin osuutta Aerospatialesta. Hallitus on nyt sopinut alentavansa osuutensa uudessa yhtiössä 15 prosenttiin. EADS:n liitetään myös lähitulevaisuudessa espanjalainen saman alan yritys CASA, jonka kanssa DASA on jo viimeistelemässä yhdistymistä.
(STT-AFP-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.