Mainos

Deflaatio iski Espanjaan

Espanjasta on tullut ensimmäinen maa euroalueella, jossa kuluttajahinnat ovat kääntyneet laskuun. Maan tilastokeskuksen mukaan kuluttajahinnat ovat pudonneet maaliskuussa 0,1 prosenttia.

Kuluttajahintojen laskua eli deflaatiota pidetään vaarallisena taloudelle, sillä se johtaa taloudellisen toiminnan laantumiseen ja työttömyyden voimakkaaseen kasvuun.

Espanjan talousministeri Pedro Solbes ei kuitenkaan pidä tilannetta aitona deflaationa. Hänen mukaansa lukema selittyy öljyn hinnan laskulla.

Deflaatiopeikon ilmaantuminen vetää kuitenkin alaspäin ennakkoarvioita euroalueen inflaatiosta. Euroalueen inflaatioluvut julkaistaan tiistaina.

Uutistoimisto Reutersin keräämien arvioiden mukaan euroalueen inflaatio olisi painunut 0,8 prosenttiin helmikuun 1,2 prosentista. Reutersin analyytikot ennustivat Espanjalle 0,4 prosentin inflaatiota, joten arviot menivät reippaasti pieleen.

(MTV3 - STT - DPA-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.