Mainos

DNA:n tulos puolittui alkuvuonna

Televiestintäyritys DNA:n tulos ennen veroja yli puolittui tammi-maaliskuussa vuoden takaisesta. Voitto supistui vajaaseen kuuteen miljoonaan euroon runsaasta 13 miljoonasta.

DNA varoitti myös, että yhtiön käyttökate ja liikevoitto jäävät tänä vuonna heikommiksi kuin viime vuonna. Aiemmin yhtiö arvioi kannattavuudesta kertovan käyttökatteen pysyvän viime vuoden tasolla.

Liikevaihto kasvoi alkuvuonna 8 prosenttia 187 miljoonaa euroon, ja yhtiö ennakoi myös koko vuoden liikevaihdon nousevan.

Toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoo tulostiedotteessa, että kannattavuutta söivät kasvaneet verkko-, palvelu-, henkilöstö- ja markkinointikulut.

Tammi-maaliskuun tulosta heikensi osaltaan 3,2 miljoonan euron yt-varaus. DNA ilmoitti maaliskuun lopussa aloittavansa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa enintään 150 henkilön vähennykseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.