Mainos

Draghi: EKP saattaa rukata elvytysohjelmaa joulukuussa

Euroopan keskuspankki EKP saattaa joulukuussa tehdä muutoksia elvytysohjelmaansa, EKP:n pääjohtaja Mario Draghi sanoi torstaina. Muutoksia voi tulla sekä ohjelman kokoon, rakenteeseen että kestoon.

Uuden harkinnan taustalla on se, että euroalueen inflaatiopaineet ovat heikentyneet muun muassa kehittyviin markkinoihin liittyvän epävarmuuden vuoksi. Syyskuussa kuluttajahintojen nousu euroalueella painui 0,1 prosenttia pakkasen puolelle.

EKP:n keväällä aloittamalla massiivisella elvytysohjelmalla on Draghin mukaan kuitenkin ollut suotuisia vaikutuksia. Hän kommentoi tilannetta sen jälkeen, kun EKP odotetusti päätti pitää ohjauskorkonsa ennallaan 0,05 prosentissa. Korko on ollut tässä ennätyksellisen alhaisessa lukemassa jo yli vuoden eli viime vuoden syyskuusta asti.

Myös talletuskorko säilyy entisellään -0,20 prosentissa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.