Mainos

Dynegyn entiset johtajat myönsivät rikossyytteet

Kaksi amerikkalaisen energiayhtiön Dynegyn entistä johtajaa on myöntänyt oikeudessa syyllistyneensä kirjanpitorikoksiin.

-

Energiayhtiö Dynegyn kaksi entistä johtajaa on myöntänyt syyllistyneensä kirjanpitorikoksiin. Epäselvyydet tulivat ilmi toisen amerikkalaisen energiayhtiön Enronin kaaduttua vastaaviin rikoksiin.

Dynegyn entinen verojohtaja Gene Shannon ja pääkirjanpitäjä Helen Christine Sharkey myönsivät syyllisyytensä piirioikeudessa. Aikaisemmin molemmat olivat kiistäneet osallistuneensa 300 miljoonan dollarin eli noin 265 miljoonan euron lainasopimukseen liittyviin väärinkäytöksiin.

Myöntämällä syyllisyytensä Shannon ja Sharkey alensivat huomattavasti mahdollista tuomiotaan. Nyt heitä uhkaavat korkeintaan viiden vuoden vankeusrangaistus ja 250 000 dollarin sakot. Syyttäjä luopui vastineeksi useista oheissyytteistä, jotka olisivat nostaneet maksimituomion 35 vuoteen vankeutta ja 2 miljoonaan dollariin sakkoja.

Kolmas syytetty, Dynegyn entinen talousjohtaja Jamie Olis pitää kiinni syyttömyydestään.

Dynegyn entisiä johtajia vastaan on nostettu myös muita oikeusjuttuja. Dynegy maksoi viime vuonna 3 miljoonan dollarin sakon Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle virastolle. Yhtiö ei kuitenkaan myöntänyt syyllistyneensä väärinkäytöksiin. Se korjasi kuitenkin vuoden 2001 tulostaan 12 prosenttia alaspäin epäselvyyksien vuoksi.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.