Mainos

E.ON velvollinen myymään osakkeet Fortumille

Saksalainen E.ON-konserni viestitti tänään, että se on velvollinen myymään E.ON Finlandin eli entisen Espoon Sähkön ja Joensuun Sähkön osakkeet Fortumille. Saksassa arvioidaan, että yhtiö haluaa panostaa nyt Itä-Euroopan markkinoille ja irrottaa siksi rahoja Suomesta. Espoon kaupungin uusi valtuusto ei vielä ole valmis tekemään vastaavaa irtautumispäätöstä omista E.ON-osakkeistaan.

Saksalaisen E.ON-konsernin omistus suomalaisilla sähkömarkkinoilla on jäämässä pieneksi ja lyhytaikaiseksi. Vielä muutama vuosi sitten yhtiö uhosi työntyvänsä voimalla täkäläiseen energiakenttään.

- Me emme lähde uusille markkinoille, jos sieltä on osuutta saatavissa vain muutama prosentti. Pitkällä tähtäimellä meidän pitäisi saada neljännes tai kolmannes Suomen sähkömarkkinoista, yhtiön pääjohtaja Hans-Dieter Harig sanoo.

Nyt saksalainen kiinnostus on siis hiipumassa. Yhtiö ilmoittaa olevansa velvollinen myymään E.ON Finlandin osakkeet Fortumille. E.ONia kiinnostavat tällä hetkellä Keski- ja Itä-Euroopan maat. Ja erityisesti yhtiöt, joilla on jotain tekemistä kaasun kanssa.

Espoon Suomenojan laitosta pyörittävän E.ON Finlandin osakkeista kolmannes on yhä Espoon kaupungilla. Espoon mukaan E.ONin pitäisi yhä informoida Espoota osakekaupoista. Espoolla kun on yhä etuosto-oikeus sähköosakkeisiin.

- E.ON sanoo, että se on pakotettu myymään Fortumille, Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ritva Erkama sanoo.

Jos yhtiö näin väittää, aiotteko riitauttaa tilanteen?

- En osaa tässä vaiheessa sanoa sitä. On ihan hyvä jäädä odottamaan vastausta jota me emme ole todellakaan saaneet.

Espoon uudet kaupunginvaltuutetut joutuvatkin heti pohtimaan, miten reagoida Fortumin tarjoukseen. Tarjolla olisi rutkasti rahaa ja lupaus mm. Suomenojan päävoimalan laajentamisesta. Huomisen Kauppalehden mukaan valtuutettujen myyntihalut ovat melko pienet.

Uusilta valtuutetuilta kysyttiin tänään, pitäisikö Espoon myydä E.ON Finlandin osakkeet Fortumille, jos saksalainen emoyhtiö tekee niin. 67 valtuutetusta valtaosa ei vielä kerro kantaansa. Myyntiä vastustaa 15 ja kannattaa 10 valtuutettua. Eniten myyntihaluja löytyy demareista ja vasemmistoliitosta.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 18.01.2005)

(Kauppalehden talousuutiset 18.05.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.