Mainos

Edita edelleen tappiollinen

Editan kirjapainotoiminnan tappiot vetävät koko yhtiön tuloksen miinukselle.

Valtion kirjapaino- ja kustannusyhtiö Edita pysyi viime vuonna raskaasti tappiollisena, vaikka tulos kohenikin edellisvuodesta selvästi. Editan tulos rahoituserien jälkeen vuodelta 2004 oli 4,8 miljoonaa euroa tappiolla, kun edellisenä vuonna tappiota kertyi peräti 15,1 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi 185 miljoonaan euroon 171 miljoonasta eurosta.

Pahin tappiopesä Editassa oli edelleen painotalo Acta Print, jonka liiketappio oli 5,4 miljoonaa euroa. Editan mukaan Acta Printissä on kuitenkin saatu aikaan suunnan muutos, ja tämän vuoden tuloksen ennakoidaan olevan viime vuotta parempi.

Pörssiyhtiö Talentumin piti ostaa Edita viime vuoden lopulla julkistetulla kaupalla, mutta hanke kaatui tämän vuoden alussa. Juuri Acta Printin tappioita on epäilty kaupan kaatumisen syyksi.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.