Mainos

Edulliset insinöörit vetävät tutkimusta Suomeen

Kansainväliset teknologiayhtiöt perustavat Suomeen tutkimus- ja tuotekehitysyksiköitä.

Edullisia ja osaavia työntekijöitä on täällä hyvin tarjolla, muun muassa Nokian irtisanomisten jäljiltä. Suuryritysten kiinnostuksen suomalaista insinöörityötä kohtaan uskotaan poikivan lisää työpaikkoja insinööreille.

Etlan tutkijan Timo Seppälän mukaan suomalainen insinööri on paitsi osaava ja työnantajalleen uskollinen, myös suhteellisen edullinen työntekijä.

– Piilaaksossa vastaavan tasoisesta insinööristä voi joutua maksamaan jopa tuplat siitä mitä Suomessa. Viime aikaisten indikaattoreiden mukaan Kiinassa kustannustaso on tuotekehitysinsinöörillä suunnilleen samalla tasolla kuin täällä Suomessa, sanoo Seppälä.

Tänään vietettiin Samsungin tutkimusyksikön avajaisia Espoossa. Uusi yksikkö on Samsungin ensimmäinen tutkimusyksikkö pohjoismaissa. Samsung palkkaa Espooseen 50 työntekijää lähivuosien aikana.

Viimeisen parin vuoden aikana tutkimusyksikköjen perustamisesta Suomeen ovat kertoneet muun muassa Ericsson, Huawei ja Intel, jotka ovat tuoneet yhteensä muutaman sata työpaikkaa.

Työpaikkoja pitäisi kuitenkin syntyä vielä melkoisesti lisää, jotta se helpottaisi insinöörien työttömyystilannetta.

Tuoreimpien maalis- ja huhtikuun lukujen mukaan insinöörien työttömyysprosentti on noin 4,8, diplomi-insinöörien tai vielä korkeammin koulutettujen noin 3,8. Nousua vuoden takaisesta on melkoisesti, jopa neljännes.

Himmeää valoa kuitenkin näkyy, sillä alkuvuoden aikana luvut ovat olleet hienoisessa laskussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.