Mainos

Ei kuopiolaista konjakkia – KHO:lta niitti konjakkikiistaan

Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, ettei kuopiolainen alkoholinvalmistaja Lignell & Piispanen saa käyttää konjakki-sanaa tavaramerkeissään.

Päätös noudattaa Euroopan unionin tuomioistuimen viime kesänä antaman päätöksen linjausta. Asia palautettiin nyt Patentti- ja rekisterihallitukseen, jonka on kumottava tavaramerkin rekisteröinti.

KHO:n mukaan Hienoa Konjakkia -juoman etiketissä pienin kirjaimin oleva maininta Product of France (ranskalainen tuote) ei lievennä vaikutelmaa siitä, että tuotteella on suomalainen alkuperä. Merkintä on siis harhaanjohtava.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Lignell & Piispasen tavaramerkki sisältää asetuksella suojatun maantieteellisen merkin Cognac ja tällaisen merkinnän yleisnimenä ja suomenkielisenä konjakkia-käännöksenä. Merkinnästä ei ole tullut yleisnimeä, eikä sitä olisi saanut kääntää juoman etiketissä eikä esittelyssä.

Konjakinvalmistaja ei niele oikeuden päätöstä

Toimitusjohtaja Harri Nylund sanoi eilen STT:lle, että yhtiössä harkitaan päätöksen seurauksia. Yksi mahdollisuus on, että nimeen laitetaan sana Cognac konjakin tilalle.

Nylund harmittelee MTV3:n Uutisille KHO:n päätöstä.

– Kyllähän tämä tietenkin ikävä päätös meille sinällään on. Tässä puhutaan tietyllä tapaa meidän yrityksen identiteetistä. Hienoa Konjakkia on meille erittäin vanha tuotemerkki, jo miltei 140 vuotta vanha, ja sen on aikanaan tuonut markkinoille esi-isäni.

– Rekisteröinnin peruuttaminen, vaikka se ei estä tuotteen myyntiä ja markkinointia, luonnollisestikin harmittaa meitä.

Nylundin mukaan yhtiön tuote on aitoa, asetusten mukaan Ranskassa Cognacin alueella tuotettua konjakkia, eikä aitoudesta ole oikeastaan edes keskusteltu.

– Kyse on ollut ainoastaan siitä, voimmeko me aidon konjakin yhteydessä käyttää suomalaista cognac-sanan vastinetta konjakki.

Nylundin mukaan oikeuden päätös tarkoittaa sitä, että ranskankielistä cognac-sanaa saa ja tulee käyttää, ei suomalaista konjakki-käännössanaa.

– Vaikka KHO ottaa sinällään kantaa vain tuotemerkin rekisteröintiin, senkin mukaan tässä on nyt se vaara, että kun konjakki-sanaa käytetään, kuluttajat kuvittelevat, että kyseessä olisi suomalainen tuote. Kun kyseessä on aito ranskalainen konjakki, silloin rekisteröidyssä tuotteessa ei voi käyttää konjakki-sanaa.

Nylundin mukaan yhtiö tutkii tarkkaan, onko nyt tarpeen tehdä nimimuutoksia. Toistaiseksi mennään Hienoa Konjakkia -tuotenimellä, jota myydään edelleen Alkossa.

Konjakkikiistaa on puitu jo kymmenen vuotta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.