Mainos

Eimon tulos painui tappiolle

Tarkkuusmuoviosia valmistavan Eimon heinä-syyskuun tulos rahoituserien jälkeen painui miljoona euroa tappiolle, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan yhtiö teki 1,9 miljoonan euron positiivisen tuloksen. Samaan aikaan Eimon liikevaihto kasvoi lähes 35 prosenttia 58 miljoonaan euroon.

Tammi-syyskuussa Eimon tappioksi kertyi 3,2 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vastaavan ajan tulos oli kaksi miljoonaa euroa plussalla. Samaan aikaan Eimon liikevaihto lähes tuplaantui 178 miljoonaan euroon.

Heikki Marttinen irtisanoutui Eimosta


Muun muassa matkapuhelinten muoviosia valmistavan Eimon toimitusjohtaja Heikki Marttinen on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Eimon aamulla julkaiseman tiedotteen mukaan yhtiö tai Marttinen eivät kommentoi irtisanoutumista.

Marttinen siirtyy irtisanomisajan päätyttyä ensi toukokuun alussa toisen yhtiön palvelukseen. Ennen Eimoon siirtymistään Marttinen toimi energiayhtiön Fortumin johdossa.

Eimon väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty yhtiön talousjohtaja Timo Harju, joka on myös toiminut toimitusjohtajan varamiehenä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.