Mainos

Ekonomistit: Suomi ei ansaitse AAA-luokkaa

Suomessa toimivien pankkien pääekonomistit eivät erityisemmin innostuneet luottoluokittaja Fitchin päätöksestä säilyttää Suomen luottoluokitus AAA:na.  

Aktian pääekonomisti Anssi Rantala kommentoi Twitter-tilillään, että luokituksen säilyttäminen tripla-A-luokassa on hämmentävää.  

– Luottoluokittajien uskottavuus on koetuksella. Suomi ei ole vuosikausiin ollut Tripla-A-kunnossa. Sokea Reettakin sen tietää, Rantala tviittasi.  

Rantalan mielestä Fitchillä ja muilla suurilla kansainvälisillä luottoluokittajilla on hämmästyttävän vahva luottamus Suomen talouteen ja poliittisen johdon kykyyn uudistaa sitä.  

Nordean pääekonomisti Jan von Gerich puolestaan kommentoi Twitterissä, että Fitch todennäköisesti muuttaa arviotaan myöhemmin.  

Luottoluokittaja julkisti Suomea koskevan arvionsa myöhään eilen. Fitchin odotettiin laskevan Suomen luottoluokitusta kolmesta A:sta AA+-luokkaan.  

Vaikka luokitus ei pudonnut, Fitch arvioi nyt Suomen talouden tulevaisuudennäkymät negatiivisiksi. Perusteluissa luokittaja tuo esiin muun muassa heikon talouskasvun ja vähäisen investointien määrän.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.