Mainos

EKP:n Trichet varoittaa toistamasta 70-luvun virheitä

Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet varoittaa pankkiireja toistamasta öljykriisin aikana tehtyjä virheitä. Keskuspankit päästivät 1970-luvulla inflaation karkaamaan käsistään, mikä johti ennennäkemättömään massatyöttömyyteen.

Trichet'n mielestä hintavakauden täytyy olla talouspolitiikan johtava tavoite.

EKP:n pääjohtaja sanoi maanantaina BBC:n haastattelussa, että taloudessa eletään öljyn hintashokin ja ruuan hinnannousun vuoksi haastavia aikoja. Hänen mukaansa keskuspankkiirien on nyt varottava inflaation ja massatyöttömyyden syöksykierrettä.

- Hintavakaus ja luottamus hintavakauteen on keskipitkällä aikavälillä paras tapa ylläpitää ripeää talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä, Trichet sanoi.

(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.