Mainos

EKP piti korot ennallaan

Euroopan keskuspankki piti keskeisen ohjauskorkonsa tänään odotetusti ennallaan eli 2,75 prosentissa. Perusteena on inflaatiopaineiden hellittäminen, vaikka Irakin sodan pelko toisaalta saattaa heikentää kasvunäkymiä.

Markkinoilla uskotaan EKP:n kuitenkin pudottavan korkojaan vielä kevään aikana, mahdollisesti jo maaliskuussa. Uuden koronlaskun puolesta puhuvat kasvun heikkeneminen, hidastuva inflaatio ja euron kurssin sinnikäs vahvistuminen.

Tänään EKP:n pääjohtaja Wim Duisenberg arvioi, ettei euron vahvistuminen vielä olennaisesti vaikuta euroalueen kasvunäkymiin, vaikka voi jossain määrin hidastaa viennin kasvua. - Irakin sodan uhka sen sijaan vaikeuttaa tuntuvasti talouskehityksen ennakointia sekä koko maailmassa että euroalueella, Duisenberg varoitti.

Markkinoilla spekuloitiin torstaina myös sillä vaihtoehdolla, että EKP saattaa Irakin kriisin vuoksi jäädä korkoratkaisuissa odottavalle kannalle. Pikainen koronlasku saattaisi osoittautua virheeksi, jos mahdollinen sota jää lyhyeksi ja vaikutuksiltaan rajalliseksi. Samalla keskuspankille jäisi "kuivaa ruutia" siltä varalta, että sota pitkittyy ja talous painuu syvempään laskuun, analyytikot pohdiskelivat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.