Mainos

EKP piti ohjauskoron ennallaan

Euroopan keskuspankki on pitänyt ohjauskoron yhtäjaksoisesti kahdessa prosentissa toissa kesästä saakka.

Euroopan keskuspankki pitää ohjauskoron ennallaan kahdessa prosentissa. Asiasta päätettiin tänään EKP:n kokouksessa. Korko on pysynyt samalla tasolla viime vuoden kesäkuusta lähtien. Myös muut tärkeät korot pysyivät aiemmilla tasoillaan.

EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet varoitti jälleen, että öljyn hinnan nousu uhkaa tukahduttaa euroalueen talouskasvun, mutta uskoi myönteisen kehityksen kuitenkin jatkuvan myös ensi vuonna. Hän huomautti lisäksi, että valuuttakurssien liiallinen heilahtelu on epätoivottavaa. Euron kurssi suhteessa dollariin nousi tänään lähelle kaikkien aikojen ennätystä.

Trichet muistutti jälleen euroalueen hallituksia rahaliiton vakaussopimuksen noudattamisesta.

-Oikeat budjettitavoitteet ja valtiontaloudellisten velvollisuuksien noudattaminen sekä raportointivaatimukset rakentavat luottamusta, tukevat talouden nousua ja valmistavat väestön ikääntymisen vaikutuksiin, pääjohtaja muistutti.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.