Mainos

EKP pohtii 500 euron seteleistä luopumista

Euroopan keskuspankki tekee pian päätöksen mahdollisesta 500 euron seteistä luopumisesta.

Asiasta kertoi EKP:n johtokunnan jäsen Benoit Coeure ranskalaisen Le Parisien -lehden haastattelussa. 

Viranomaiset epäilevät, että 500 euron seteleitä käytetään yhä enemmän laittomiin tarkoituksiin, kuten rahanpesuun ja terrorismin rahoittamiseen. 

Rikollisten on helppo kuljettaa suuria summia rahaa pienessä tilassa, kun 500 euron setelit ovat käytössä.  

500 euroa on suurin euroseteli. 500 euron seteleitä on liikkeessä vain 3 % kaikista seteleistä, mutta niiden arvo on 28 % kaikkien seteleiden arvosta.

Coeure kertoo, että perustelut 500 euron seteleiden puolesta ovat yhä vähemmän vakuuttavia. Hän toteaa tosin, että monet erityisesti Saksassa haluavat pitää kiinni mahdollisuudesta maksaa käteisellä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.