Mainos

EKP pohtii ohjauskoron tasoa

Rohkeimpien ennusteiden mukaan loppuvuonna keskeinen ohjauskorko olisi jo 4,50 prosentissa.

Euroopan keskuspankki kokoontuu tänään päättämään ohjauskoron tasosta. EKP:n odotetaan tällä kertaa pitävän ohjauskorkonsa ennallaan, mutta vihjaavan tulevista nostoista.

Tällä hetkellä ohjauskorko on 3,75 prosentissa. Edellisen kerran EKP nosti ohjauskorkoa viime kuussa. Silloinen nosto oli jo seitsemäs vuoden 2005 joulukuun jälkeen.

Seuraavaa 0,25 prosenttiyksikön koronnostoa odotetaan toukokuulle tai viimeistään kesäkuulle.

Jotkut ekonomisteista ennustavat, että vuoden lopussa keskeinen ohjauskorko olisi jopa 4,50 prosentissa.

(MTV3-Kauppalehti)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.