Mainos

EKP: Talous kasvuun vasta vuonna 2014

Euroopan keskuspankki EKP on heikentänyt euroalueen talousennustettaan. Talouden ennustetaan supistuvan tänä vuonna 0,5 prosenttia ja ensi vuonnakin 0,3 prosenttia.

Tänään julkistetun ennusteen mukaan talous kääntyisi kasvuun vasta vuonna 2014, kun aiemmin kasvun arvioitiin alkavan ensi vuonna.

EKP päätti tänään, että ohjauskorko pysyy ennallaan 0,75 prosentissa. Päätös oli odotetunlainen.

Pääjohtaja Mario Draghi paljasti kuitenkin, että päätöksestä oli käyty "laaja keskustelu" ja koron tasosta oli erilaisia näkemyksiä.

EKP:n ohjauskorko on ollut heinäkuusta asti nykyisellä, ennätysalhaisella tasolla.

Ohjauskorko vaikuttaa muun muassa asuntolainoissa käytettyihin euribor-korkoihin.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.