Mainos

Elisan tulos romahti

Elisa Communicationsin tulos kutistui sadasosaan vuodentakaisesta.

Tammi-maaliskuussa voitto rahoituserien jälkeen oli 0,3 miljoonaa euroa. Tulos osaketta kohti painui hivenen miinukselle. Samaan aikaan konsernin liikevaihto kasvoi 13 prosenttia 333 miljoonaan euroon.

Konserniyhtiöistä saksalaisyhtiössä meni heikoimmin, sen liiketappio kasvoi 11 miljoonaan euroon. Radiolinjan liikevoitto supistui 16 prosenttia, kun taas Comptelin nousi 55 prosenttia. Koko konsernin liikevoitto puolittui 19 miljoonaan euroon.

Konsernin tammi-maaliskuun 333 miljoonan euron liikevaihdosta noin puolet tuli Radiolinjasta. Radiolinja keräsi myös eniten liikevoittoa, 28 miljoonaa. Elisalaiset arvioivat yhtiön liikevaihdon kasvavan loppuvuonna toimialan keskimääräistä kasvua enemmän. Koko vuoden tuloksen arvioidaan jäävän viime vuoden tasolle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.