Mainos

Elokuvaväki on huolissaan teattereiden digitalisoimiskustannuksista

Samaan aikaan kun elokuva-alalla juhlitaan kotimaisen elokuvan huippuvuotta, filmiväki on huolissaan Finnkinon kaavailemasta uudesta maksusta, jolla yhtiö rahoittaisi elokuvasaliensa digitalisoimista.

Suomen elokuvatuottajien keskusliiton toiminnanjohtaja Nina Laurio pelkää, että elokuvakopiosta perittävä maksu vähentäisi kotimaisen elokuvan toimintaedellytyksiä.

– Jos emme pääse kustannussyitä tekemään niitä elokuvia, joita yleisö haluaa nähdä, kotimaisen elokuvan huippumenetys uhkaa jäädä vain yhden vuoden mittaiseksi. Siksi koko elokuvatoimikenttä pyrkii nyt kaikin keinoin vaikuttamaan siihen, että näin ei kävisi, Laurio toteaa.

Finnkino: Digitalisoiminen tulee teattereille kalliiksi

Finnkino perustelee mahdollista digitalisoimismaksua tekniikan muutoksen aiheuttamilla kustannuksilla.

– Ala on siirtymässä digitaaliseen esitystekniikkaan, ja se vaatii teattereilta erittäin suuria investointeja. Digitaalisuus ja digitaaliset elokuvakopiot tuovat elokuvien tuottajille pitkällä tähtäimellä huomattavia kustannussäästöjä. Siksi tuottajat ovat olleet maailmalla laajalti halukkaita osallistumaan teattereiden digitalisointikustannuksiin, Finnkinosta kerrotaan.

Finnkinon mukaan Euroopassa on tällä hetkellä noin 8 000 elokuvasalia, joiden digitointikuluihin osallistuvat sekä tuottajat että elokuvateatteriketjut niin kutsutun Virtual print fee -mallin muodossa.

Finnkino neuvottelee parhaillaan mahdollisesta siirtymisestä vastaavaan käytäntöön Suomessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.