Mainos

Elopin salamyhkäinen vierailu Salossa - autonkuljettaja pakeni mediaa

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop teki tänään yllätysvierailun Salon tehtaalle. Elopin kerrotaan tavanneen yhtiön työntekijöitä - mutta paljon muuta vierailusta ei medialle ole kerrottu.

Yhtiö ei ole kertonut eikä aio kertoa vierailun sisällöstä julkisuuteen. Myöskään Elopin aikatauluista eikä kulkureiteistä ole pukahdettu sanaakaan. Myös tilaisuudessa olleet työntekijät ovat hyvin vaitonaisia Elopin puheesta.

MTV3:n saamien tietojen mukaan Elopin vierailu pidettiin kaikin tavoin piilossa medialta. Paikalla ollut Turun Sanomien toimittaja näki pääoven lähellä parkkipaikalle pysäköidyn Elopin auton, mutta toimittajan lähestyessä autonkuljettaja kaasutti karkuun.

Elop on kommentoinut Salon tehtaan tilannetta ainoastaan Salon Seudun Sanomille.

– Huolimatta vähennyksistä, Salon tehdas ja Salossa tehtävä tuotekehitys ovat merkittävässä roolissa jatkossakin, hän sanoi lehdelle.

Nokia ilmoitti viime viikolla vähentävänsä Salon tehtaaltaan enintään tuhat työntekijää vuoden loppuun mennessä.

Stephen Elop vieraili Salossa lokakuussa 2010 heti toimitusjohtajaksi nimittämisensä jälkeen. Toisen vierailun hän teki viime vuoden maaliskuussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.