Mainos

Elvytys pelastanut rakennusalan suurtyöttömyydeltä

Asuntorakentaminen on vihdoin heräämässä alkuvuoden syvästä horroksesta. Pahimman yli rakennusalan on pelastanut valtion elvytysraha, jonka turvin on käynnistetty useita tuhansia uusia asuntoja.

-Näyttää siltä, että valtion tukitoimet purevat todella. Meillä oli skenaario, että tänä vuonna pahimmillaan 12-14000 asuntoa saadaan liikkeelle, mutta nyt näyttää siltä että me pääsemme yli 20 000:n eli huima korotus, kertoo Rakennusteollisuuden puheenjohtajaTimo U Korhonen.

Samalla pahimmat pelot rakennusalan massatyöttömyydestä eivät ole vielä toteutuneet. Tosin vaikeimmat ajat ovat vasta edessä: Ensi talvena joka viides rakentaja on ilman työtä, jos ihmeitä ei tapahdu.

Kuntien pahenevat talousongelmat uhkaavat pysäyttää koulujen ja vanhainkotien rakentamisen ja juuri sinne rakennusala toivoo nyt korvamerkittyä elvytysrahaa.

-Olisi erittäin tärkeää, että tarvittavat investoinnit niin sairaalapuolella, vanhustenhoidon puolella kuin koulupuolella tehdään nyt kun se on edullista. Jos siellä tehdään supistuksia liittyen kuntatalouden rahavirran heikkenemiseen, niin se näkyy heti työttömyysluvuissa, Korhonen sanoo.

Hallituksessa on valmiutta vauhdittaa edelleen kuntien investointeja.

-Pidän tärkeänä sitä, että hallitus varautuu tarvittaessa vielä lisäämään vauhditusta kuntien investoinneille, korjausinvestoinneille, infrarakentamiselle tai tutkimus- ja kehittämistöille, kommentoi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.

Pahiten takkuaa toimistotilojen ja teollisuushallien rakentaminen. Vastapainoksi rakennusyhtiöt polkaisevat käyntiin myös vapaarahoitteista asuntotuotantoa, sillä halpa lainaraha on lisännyt uusien, erityisesti pienempien asuntojen kysyntää.

Katso Jussi Kärjen juttu

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.