Mainos

Energiainvestoinnit puhuttavat

Teollisuus ja poliitikot kiistelevät, millä ehdoilla uutta energiantuotantoa pitäisi rakentaa.

Norjan ja Ruotsin vesipula sateettoman kesän jälkeen kiihdyttää keskustelua energiainvestoinneista.

Investointeja uuteen tuotantoon kaivataan, koska Pohjoismaat tarvitsevat jo nyt tuontisähköä ja kulutuksen ennustetaan jatkossa kasvavan merkittävästi.

Teollisuus ja poliitikot kiistelevät kuitenkin siitä, millä ehdoilla uutta tuotantoa pitäisi rakentaa.

-Ensinnäkin pitää lähteä siitä, että kaikki vaihtoehdot pitää olla auki. Yhtään vaihtoehtoa ei saa sulkea pois.

Sitten toivon, että muissa Pohjoismaissa voitaisiin avata keskustelu vesivoiman hyödyntämisestä - sitä löytyy vielä paljon, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius.

Lilius uskoo myös, että Norjassa nähdään kaasuinvestointeja.

-Tällä hetkellä se tuntuu olevan vaikea keskustelu, mutta ennen pitkää uskon, että sellainen tulee. Kylllä näitä vaihtoehtoja on. Kunhan vaan lupia saadaan, Lilius toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.