Mainos

Epävakaasta taloudesta viis, ainakin takseissa uskotaan tulevaisuuteen

Taksiyrittäjien usko tulevaisuuteen on säilynyt vakaana talouden epävarmasta tilanteesta huolimatta. Tuoreesta Taksipuntari-barometrista ilmenee, että enemmistö Taksiliiton jäsenistä uskoo liikevaihtonsa joko pysyvän ennallaan tai laskevan vain jonkin verran.

Barometrin vastaajista 70 prosenttia aikoo varmasti tai todennäköisesti jatkaa taksiyrittäjänä koko työuransa ajan.

Työvoiman saatavuudesta alalle taksiyrittäjät kuitenkin kantavat suurta huolta.

Taksipuntarin kysymyksiin vastasi yli 1300 Taksiliiton jäsentä.

Taksiala piti tänään Jyväskylässä liittokokouksensa. Puheenvuoroissa muistutettiin, että taksi takaa kaikille suomalaisille samanarvoiset liikkumismahdollisuudet. Taksi tuo julkisen liikenteen sinnekin, mistä muu julkinen liikenne on jo kadonnut, kokouksessa tähdennettiin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.