Mainos

Ericssonin voitosta suli kaksi kolmasosaa

Puhelinverkkoja valmistavan ruotsalaisen Ericssonin liikevaihto pysyi lähes edellisvuoden tasolla viime vuonna. Yhtiön tulos heikkeni tänään julkistetun tilinpäätöksen mukaan tuntuvasti vuotta aiemmasta.

Ericssonin liikevaihto laski prosentin 207 miljardiin kruunuun eli noin 20,3 miljardiin euroon. Nettovoitto laski 4,1 miljardiin kruunuun, kun se vuotta aiemmin oli 11,7 miljardia kruunua.

Ericsson ilmoitti vähentävänsä 1500 työpaikkaa aiemmin ilmoitettujen vähennysten lisäksi. Ericsson julkisti vuosi sitten tervehdyttämisohjelman. Yhtiö kertoi silloin vähentävänsä 5 000 työpaikkaa, joista 1 000 Ruotsissa.

Toimitusjohtaja Hans Vestbergin mukaan Ericsson säilytti markkinaosuutensa kaikilla tuotealueilla. Verkkomyynti kärsi varsinkin vuoden jälkipuolella operaattoreiden investointien laskusta. Liikevaihto supistui viimeisellä vuosineljänneksellä 13 prosenttia edellisvuodesta.

Ericsson vahvisti Vestbergin mukaan asemiaan erityisesti Yhdysvaltain markkinoilla. Markkinat vetivät hänen mukaansa edelleen hyvin Kiinassa, Intiassa ja Yhdysvalloissa. Kysyntä heikkeni voimakkaimmin Keski-Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.