Mainos

Etla: Ei arvonlisäveron korotukselle

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtajan Sixten Korkmanin mielestä arvonlisäveron korotusta pitäisi siirtää. Korkmanin mukaan kulutusveroja voidaan kiristää vasta, kun kasvu on kunnolla alkanut ja työttömyyden nousu taittunut.

Turun Sanomien haastatteleman Korkmanin mukaan taloustilanne nähdään Suomessa nyt myönteisempänä kuin se todellisuudessa on.

- Tilanne on vaikeampi kuin yleisesti myönnetään, Korkman sanoo lehdessä.

Synkän tilanteen vuoksi hän jatkaisi vielä jonkin aikaa elvytystoimia, vaikka valtio velkaantuukin kovaa tahtia.

Hallitus päätti jo viime kesänä, että arvonlisäveroa nostetaan yhdellä prosenttiyksiköllä tämän vuoden heinäkuussa. Korotus tuo valtiolle lisätuloja noin 500 miljoonaa euroa vuodessa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.