Mainos

Etla: Eläkeuudistus ei välttämättä lisää kokonaistyöpanosta

Tutkimus kertoo myös sen, että uudistuksen selkeimmät menettäjät ovat 1960-1980-luvuilla syntyneet.

Sähkömies työssä

Vuoden alussa voimaan tullut eläkeuudistus voi nostaa kokonaistyöpanosta yllättävän vähän, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla.

Vaikka eläkkeelle jäädään tulevaisuudessa nykyistä 1,52 vuotta myöhemmin, kokonaistyöpanosta saattaa vähentää halu tasata työtunteja aikaisempaa tasaisemmin koko työuralla.

Tutkimus vahvistaa myös aiemmat arviot siitä, että uudistuksen selkeimmät menettäjät ovat 1960-1980-luvuilla syntyneet. Vanhemmilla ikäluokilla eläkemaksut ja tuleva eläketulo kasvavat suunnilleen samaa tahtia, mutta nuoremmilla maksuja kertyy enemmän kuin eläketuloa.

Vasta 2010-luvuilla syntyville on laskennallisesti luvassa keskenään samantasoisia maksuja ja eläkkeitä, mutta myönteisten kansantaloudellisten kokonaisvaikutusten arvioidaan hyödyttävän jo heitä nuorempia sukupolvia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.