Mainos

EU antoi vitamiinien kartellista ennätyssakot

Kahdeksan yrityksen rypäs on saanut EU:lta ennätyssuuret yli 855 miljoonan euron sakot vitamiinien myyntikartellista.

Päätekijöinä ovat olleet sveitsiläinen Hoffmann-La Roche ja saksalainen BASF. Kartellin seurauksista ovat kärsineet korkeita hintoja maksaneet kuluttajat.

EU:n kilpailukomissaarin Mario Montin mukaan kartelli on haitallisin, mitä komissio on koskaan tutkinut. Sen piiriin kuului monia mm. viljatuotteissa, kekseissä, juomissa, rehuissa, lääkkeissä ja kosmetiikassa käytettäviä vitamiineja. Yritykset onnistuivat salaisten sopimustensa avulla pitämään hinnat korkeina, Monti sanoi Brysselissä. Kartellissa yhtiöt sopivat vitamiinien hinnoista ja myyntikiintiöistä.

Eniten järjestelystä hyötyi Hoffmann-La Roche, joka on maailman suurin vitamiinien valmistaja. Sen hallussa on noin puolet markkinoista. Hoffmann-La Rochen osuus sakoista on yli puolet, 462 miljoonaa euroa. BASF joutuu maksamaan 296 miljoonaa euroa. Kilpailua rajoittava toiminta on tapahtunut vuosina 1989-99.

Komission mukaan Hoffman-La Roche ja BASF toteuttivat järjestelyn yhdessä japanilaisten valmistajien kanssa. Sakot langetettiin myös kolmelle japanilaisyritykselle. Kartelliin osallistui kaikkiaan 13 yritystä.

Osa laittomasta toiminnasta päättyi viisi vuotta ennen komission tutkinnan alkua. Siksi tapaukset katsotaan vanhentuneiksi. Eurooppalaisista yrityksistä kartelliin syyllistyivät myös ranskalainen Aventis (sakkoa 5 miljoonaa euroa), hollantilainen Solvay Pharmaceuticals (9,1 miljoonaa) ja saksalainen Merck KgaA (9,2 miljoonaa).

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.