Mainos

EU hyväksyi Sammon If-omistuksen

EU:n komission kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet järjestelyn, jossa vakuutusyhtiö Sammosta tulee pohjoismaisen vahinkovakuutusyhtiö Ifin suurin omistaja ja Sammon vahinkovakuutusyhtiöt siirtyvät Ifin alaisuuteen. Ratkaisu odottaa vielä joitakin Pohjoismaiden viranomaisten päätöksiä.

Suomen viranomaiset ovat jo lupansa antaneet. Loppujakin päätöksiä odotetaan vielä tämän vuoden puolella. Uuden Ifin on määrä aloittaa 2. tammikuuta. Suomessa toiminta jatkuu käytännössä entiseen tapaan, sillä Suomessa Ifin toiminta on ollut vasta aluillaan. Toimintojen yhdistäminen tapahtuu ensi vuoden aikana.

Ifin hallitukseen on Suomesta nimitetty työeläkeyhtiö Varma-Sammon varatoimitusjohtaja Markku Hyvärinen ja Sammon talousjohtaja Peter Johansson. Hallituksen puheenjohtajana toimii Sammon konsernijohtajan varamies Kari Stadigh. Uusi If on Pohjoismaiden suurin vahinkovakuuttaja 24 prosentin markkinaosuudella.

Alun perin Ifin piti tulla Suomeen yhdessä Pohjolan kanssa, mutta hanke kaatui Pohjolan omistajien vastustukseen. Sampo kaavaili alkuaan koko norjalaisen Storebrandin hankintaa, mutta se ei käynyt norjalaisyhtiön pienelle vähemmistölle. Ifin toinen vanha omistaja on ruotsalainen vakuutusyhtiö Skandia.

Sammon lisäksi Ifin uusiksi omistajiksi nousevat Varma-Sampo ja Skandia Liv kumpikin 10 prosentin osuudella. Storebrandin osuus laskee 22,5:een ja Skandian 19,4 prosenttiin. Sammon osuus on 38 prosenttia.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.