Mainos

EU-maat allekirjoittivat budjettikurisopimuksen

Euroopan unionin johtajat ovat allekirjoittaneet jäsenmaiden budjettikuria tiukentavan uuden taloussopimuksen huippukokouksessa Brysselissä. Sopimuksen tavoitteena on estää uudet velkakriisit.

Sopimuksessa ovat mukana kaikki EU:n jäsenmaat Britanniaa ja Tshekkiä lukuun ottamatta. Lisäksi Irlanti on ilmoittanut järjestävänsä kansanäänestyksen sopimuksen hyväksymisestä.

Sopimus astuu voimaan, kun 12 allekirjoittajamaata 25:stä on sen ratifioinut. Sopimuksen vahvistaminen on ehto sille, että maa voi myöhemmin saada tukea EU:n pysyvästä kriisirahastosta.

Sopimuksessa on myös määritelty rangaistuksia alijäämä- ja velkaantumisrajoja rikkovalle maalle.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.