Mainos

EU:n komissio povaa maltillista kasvua

EU:n komissio ennustaa euroalueen talouden kasvavan tammi-maaliskuussa 0,1-0,4 prosenttia.

Ennusteen mukaan talouden notkahduksen pohja näyttäisi jääneen viime vuoden loppuneljännekselle, mutta talouskasvun uskotaan nopeutuvan alkuvuoden aikana vain maltillisesti. Indikaattorin mukaan bkt:n muutos jäi viime vuoden loka-joulukuussa 0,3:n ja 0,1 prosentin edellisvuoteen verrattuna.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.