Mainos

EU valittaa WTO:n sokeripäätöksestä

Euroopan unioni vetoaa Maailman kauppajärjestön päätöksestä, joka tuomitsee EU:n sokerin vientituet laittomiksi.

Euroopan unioni vetoaa Maailman kauppajärjestön WTO:n sokeripäätöksestä. WTO julkisti tänään sokerikauppaa koskevan päätöksensä, jossa EU:n sokerin vientituet tuomittiin laittomiksi.

Päätöksen sisältö vuoti julkisuuteen jo syyskuussa. EU pystyi kuitenkin kertomaan vetoomuksestaan vasta kun päätös oli julkaistu virallisesti.

EU:n sokerituista olivat WTO:lle valittaneet sokerin suurtuottajat Australia, Brasilia ja Thaimaa. Niiden mukaan EU:n tuet polkevat niiden omia vientimahdollisuuksia.

EU:n maatalouskomissaarin Franz Fischlerin mukaan WTO:n päätös ei muuta unionin sisäistä sokeripolitiikan uudistamista. Jos EU häviää vetoomuksen, sen täytyy joko muuttaa sokerin vientitukiaan tai maksaa korvauksia muille sokerin tuottajille.

Unionilla on aikaa marraskuun puoliväliin jättää vetoomuksensa WTO:n riitojen ratkaisuelimelle.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.