Mainos

Euroalueen inflaatio edelleen nousussa

Euroalueen inflaatio on noussut vuositasolla yhden prosentin kymmenyksen. EU:n tilastokeskuksen mukaan inflaatio kiihtyi heinäkuun 1,1 prosentista elokuun 1,2 prosenttiin.

Matalin inflaatio on Ranskassa ja Itävallassa, missä hinnat nousivat 0,5 prosenttia. Myöskin euroalueen suurimman talouden Saksan inflaatio jäi selvästi alle keskitason eli 0,7 prosenttiin. Alle prosentin hintojen nousuun jäätiin myös Belgiassa, missä inflaatio oli 0,9 prosenttia.

Euroseteleitä

Suomessa hinnat ovat nousseet vuodessa 1,3 prosenttia. Alle kahden prosentin inflaatio on myös Luxemburgissa, Italiassa ja Portugalissa. Yli kahden prosentin inflaatio on Espanjassa, Irlannissa ja Hollannissa, missä hinnat ovat nousseet 2,5 prosenttia.

Kun tarkastellaan 12 viime kuukauden inflaatiolukuja verrattuna tilanteeseen vuotta aiemmin, Saksalla, Ranskalla ja Itävallalla oli matalin eli 0,4 prosentin inflaatio. Koska Saksa ja Ranska yhdessä vastaavat lähes 56 prosentista euroalueen bruttokansantuotteesta, niiden paino euroalueen inflaatiota laskettaessa on suurempi kuin muiden maiden yhteensä. Käytännössä tämä myös merkitsee sitä, että Saksan ja Ranskan taloudellinen kehitys ohjaa Euroopan keskuspankin korkopolitiikkaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.