Mainos

Euroalueen teollisuustuotanto kääntyi selvään nousuun

Euroalueen teollisuustuotanto kääntyi kesäkuussa selvään nousuun, kertoo EU:n tilastovirasto Eurostat. Teollisuustuotanto kasvoi 0,7 prosenttia toukokuusta, jolloin teollisuustuotanto oli 0,2 prosentin laskussa.

Vuoden takaiseen verrattuna teollisuustuotanto lisääntyi 0,3 prosenttia.

Teollisuustuotannon kääntyminen nousuun on uusin merkki siitä, että euroalueen talous on kääntymässä kasvuun pitkän taantuman jälkeen.

Teollisuustuotantoa veti voimakkaimmin ylöspäin Saksa, jossa tuotanto lisääntyi 2,5 prosenttia. Kriisimaa Kreikka ylsi myös 2,5 prosentin kasvuun.

Vuoden takaiseen verrattuna synkintä kehitys oli Suomessa, jossa teollisuustuotanto supistui 5,9 prosenttia. Tilastokeskuksen aiemmin ilmoittamien lukujen mukaan tuotanto väheni Suomessa toukokuusta prosentin verran.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.