Mainos

Euromaat pääsivät sopuun kriisirahaston pankkituen ehdoista

Euromaat ovat sopineet ehdoista, joilla kriisipankkeja voidaan tulevaisuudessa pääomittaa suoraan pysyvästä kriisirahastosta.

Rahaston 500 miljardin euron kapasiteetista pankkeja voidaan tukea enintään 60 miljardilla.

Myös ennen perusteilla olevaa yhteistä pankkivalvontaa syntyneitä ongelmia on ainakin periaatteessa mahdollista hoitaa rahaston suoralla tuella. Suomi on neuvottelujen edetessä karsastanut tätä katsoen, että yhteistä tukea voidaan käyttää vain yhteisen valvonnan aikana syntyneisiin kriiseihin.

Kriisirahaston pankkitukea harkitaan kuitenkin joka kerta tapauskohtaisesti, eikä euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem halunnut arvioida Irlannin, Espanjan tai muiden tähänastisten kriisimaiden mahdollisuuksia saada sitä.

– Tämän päivän tärkeä päätös on se, että tällainen käyttö sallitaan. Mutta minun on mahdotonta mennä yksityiskohtiin sellaisessa mahdollisessa tilanteessa, että tietty maa hakisi tukea ja sitä alettaisiin arvioida, Dijsselbloem sanoi.

Euromaat pitävät suoraa pankkitukea viimeisenä keinona sen jälkeen, kun pankkien omistajat ja kotivaltiot ovat jo osallistuneet ongelmien hoitoon.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.