Mainos

Euromaat sovittelevat kiistaa Kreikan lainaohjelmasta

Euromaiden valtiovarainministerit yrittävät tänä iltana sovitella erimielisyyksiään Kreikan hätälainaohjelmasta. Lainaohjelma erääntyy kuun lopussa, mutta Kreikan uusi hallitus haluaa neuvotella sen ehdot uusiksi.

Ilman hätälainaohjelmaa Kreikka voi ajautua maksukyvyttömäksi ja jopa ulos eurosta. Lainaohjelmassa on jumissa viimeinen lainaerä, joka on yhteensä reilut seitsemän miljardia euroa.

Ohjelman jättäminen tarkoittaisi vaikeuksia myös Kreikan pankkisektorilla, sillä Euroopan keskuspankin hätärahoitus kreikkalaisille pankeille on sidottu lainaohjelman jatkumiseen.

Kreikan uusi valtiovarainministeri Gianis Varoufakis neuvottelee tänään ensi kertaa kaikkien euromaiden kesken. Päätös lainaohjelman kohtalosta pyritään tekemään ensi maanantain kokouksessa.

Tänään Varoufakisin odotetaan esittelevän kollegoilleen kompromissiehdotuksen, jolla Kreikka saisi lisäaikaa neuvotella lainaehdoista ja sen päätavoitteesta eli velkajärjestelystä.

Retorista peliä 

Neuvotteluissa on kyse myös retorisesta pelistä. Kreikan uusi hallitus ei halua puhua hätälainaohjelman jatkamisesta, koska se on alun perin luvannut äänestäjille repiä ohjelman ehdot. Lainoittajien näkökulmasta lainaehdoissa ei ole suurta pelivaraa.

– Jos sanoilla leikkiminen helpottaa heidän tuskaansa, ainahan sitä voi leikkiä sanoilla, eräs virkamieslähde sanoo.

Kompromissina voi syntyä "tekninen jatkoaika" tai "siltasopimus", jolla molemmat osapuolet saavat aikaa sovitella erimielisyyksiään.

Kreikan pitäisi kuitenkin turvata rahoitus sovittelun ajaksi, sillä maalla erääntyy vanhoja lainoja joka kuukausi.

Kreikka on esittänyt julkisuudessa, että se voisi hakea lyhytaikaista lainaa markkinoilta. Tämä tulisi selvästi kalliimmaksi kuin euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston myöntämä rahoitus.

Toinen vaihtoehto olisi pyytää euromailta lyhytaikaista lainaa. Euromaat eivät kuitenkaan ole valmiita rahoitukseen ilman hätälainaohjelmaa.

Kreikan velkaneuvottelut todennäköisesti jatkuvat vielä kuukausien ajan. Velkojen uudelleenjärjestelystä, kuten maksuaikojen pidentämisestä ja korkohelpotuksista, neuvotellaan vasta myöhemmin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.