Mainos

Euromaiden korkojen lasku jatkui

Euroalueen valtionlainojen korkojen lasku jatkui tänään kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Jo muutaman viikon jatkunut laskeva korkokehitys kertoo velkamarkkinoiden jännitteiden asteittaisesta helpottumisesta.

Saksan uusi kymmenen vuoden laina ylimerkittiin. Saksa lainasi 4,1 miljardia euroa huippuedullisesti. Korko laski vain 1,82 prosenttiin.

Portugalin valtion tänään liikkeeseen laskemien velkasitoumusten koron lasku jatkui. Trendi näkyi myös jälkimarkkinoilla. Kaikkien euromaiden pitkien lainojen jälkimarkkinakorot olivat laskussa.

Suomen valtion tiistaina liikkeeseen laskema 15 vuoden viitelaina ylimerkittiin reippaasti. Lainan koroksi tuli 2,87 prosenttia. Toimialajohtaja Teppo Koiviston mukaan lainan menekki ja hinta kertoivat luottamuksesta Suomeen.

Tänä vuonna Suomen velka kasvaa 7,3 miljardilla eurolla. Lisäksi valtio uusii erääntyviä lainoja noin 21 miljardin euron arvosta.

Valtion velka oli joulukuun lopussa 79,7 miljardia euroa. Jokaista suomalaista kohti velkaa oli 14745 euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.