Mainos

Euroryhmän puheenjohtaja: Näin Suomi eroaa Kreikasta

Euroryhmän puheenjohtajan paikasta kisaavat Espanjan ja Hollannin valtiovarainministerit koputtelivat keskiviikkona Suomen hallituksen ovelle.  

Illan tiedotustilaisuuksissa tuli selväksi, että sekä Hollannin Jeroen Dijsselbloem että Espanjan Luis de Guindos pyrkivät tosissaan EU:n keskeiselle näköalapaikalle.  

Vieraita Helsingissä isännöinyt valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) piti molempia ehdokkaita erittäin hyvinä ja pätevinä ja kertoi hallituksen tekevän ensi viikolla päätöksensä, kumman ehdokkaan kannalle Suomi asettuu.  

Stubb teki myös selväksi, että hänen ehdokkuudelleen euroryhmän puheenjohtajaksi on turha spekuloida. Stubbin nimi nousi esiin veikkailuissa, kun Financial Times nimesi hänet kompromissiehdokkaana, jos Dijsselbloem ja de Guindos eivät saisi taakseen riittävää kannatusta.  

Euroryhmän työtä läheltä seuraava korkea virkamies piti Stubbin nimen nousua yllättävänä, vaikka tämä taustansa perusteella sopisikin tehtävään.  

Toimittajan spekulaatiot ovat saattaneet lähteä vähän käsistä, hän kommentoi.  
Jo ennen ministerien tapaamista Stubb totesi, että hän ei aio virallisesti hakea tehtävään ja ehdolla on tasan kaksi nimeä.

"Päälinjoissa ei eroja"

Espanjan Luis de Guindos kertoi STT:lle, ettei hänen ja euroryhmän nykyisen puheenjohtajan Dijsselbloemin välillä ole juuri eroja päälinjauksissa, joten suuria muutoksia ei puheenjohtajan vaihtuminen aiheuttaisi.  

-Suuria eroja ei ole. Kuitenkin Espanjan talous on viime vuosina käytännössä osoittanut, miten huonosta taloustilanteesta päästään yli. Koemme, että nyt on euroryhmän johdossa Espanjan vuoro, de Guindos perusteli valintaansa.  

Stubb summasi Hollannin Dijsselbloemin kanssa myöhemmin illalla pitämässään tiedotustilaisuudessa ehdokkaiden etuja: Espanjan de Guindos on onnistunut nostamaan maansa talouden kasvuun huonosta lähtötilanteesta ja Dijsselbloem on hoitanut menestyksellä sekä maansa taloustilannetta että euroryhmän puheenjohtajan tehtävää.

"Suomea ja Kreikkaa ei voi verrata"

Dijsselbloemin mielestä Kreikan ja Suomen taloustilannetta ei voi verrata toisiinsa, vaikka Suomen kasvu onkin tyrehtynyt.  

- Markkinoiden luottamus Suomen talouteen on hyvin vahva, mikä on osoitus siitä, että talouden perusta on kunnossa. Valitettavasti Kreikassa luottamus on taas hyvin matalalla tasolla. Siksi mielestäni maiden tilanne on aivan erilainen, hän painotti.  

Dijsselbloemin mukaan jokaisessa euroalueen maassa pitää tehdä rakenteellisia uudistuksia, joilla parannetaan tuottavuutta ja kilpailukykyä.  

- Huomio on kiinnittynyt Kreikkaan, mutta todellisuudessa meidän pitäisi keskustella siitä, miten euroalueen kilpailukykyä parannetaan. Se on ainoa tapa saada taloudet kasvuun ja luoda ihmisille työtä.  

Euroryhmän valtiovarainministerit kokoontuvat ensi viikolla keskustelemaan Kreikan kriisistä ja puheenjohtajatilanteesta. Euroryhmälle valitaan uusi puheenjohtaja tämän kuun loppuun mennessä, kun nykyisen puheenjohtajan kausi päättyy.  


  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.