Mainos

Finanssiala tyrmäsi pankkiveromallin

Valtiovarainministeriön luonnos pankeilta perittävästä määräaikaisesta pankkiverosta saa täystyrmäyksen finanssialalta.

Valtiovarainministeriön perjantaina julkistaman mallin mukaan verolla kerättäisiin valtion kassaan 170 miljoonaa euroa vuodessa 2013–2015. Veron suuruus olisi 0,125 prosenttia pankkien riskipainotettujen erien määrästä.

Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi tyrmää mallin saman tien. Kauppi pitää tiedotteessaan esitettyä mallia "raippaverona", jonka maksajiksi joutuvat lopulta asiakkaat.

– Nyt vaikuttaa siltä, että valtiovarainministeriö haluaa rangaista suomalaisia pankkeja euroaluetta vaivaavasta kriisistä, vaikka suomalaiset toimijat eivät ole vastuussa muualla Euroopassa jylläävästä pankkikriisistä.

Kaupin mukaan suomalainen finanssiala olisi valmis hyväksymään väliaikaisen pankkiveron, jos sen tuotto rahastoitaisiin mahdollisten pahojen päivien varalle. Esitetyn kaltaista yhtä toimialaa kurittavaa veroa se ei halua.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK vaati omassa kannanotossaan selvyyttä veron välittömistä ja välillisistä vaikutuksista henkilöstöön, työllisyyteen ja yrityksiin.

Ulkomaisia pankkeja ei veroteta

Esitetty pankkivero ei olisi verovähennyskelpoinen, joten valtion tulot lisääntyisivät kokonaisuudessaan veron määrällä.

Koska vero kerättäisiin riskieristä, vähäriskistä toimintaa harjoittavien pankkien vero olisi siten muita pienempi.

Pankkiverovelvollisia olisivat suomalaiset talletuspankit. Ulkomaisten pankkien Suomessa toimivia sivuliikkeitä ei verotettaisi, jotta ne eivät joutuisi kaksinkertaisen maksun tai veron kohteeksi.

Pankkiverosta sovittiin hallitusohjelmassa finanssikriisien hoitoon varautumiseksi. Vastaavia veroja tai vakausmaksuja on jo käytössä useissa maissa. Pankkiveroa on tarkoitus kerätä siihen asti, kun EU:n kriisinhallintadirektiivin mukainen malli tulee käyttöön. Jos EU:n tasolla ei päästä yhtenäiseen ratkaisuun, pankkivero korvattaisiin kansallisella vakausmaksulla.

Valtiovarainministeriön mukaan hallitus on päätynyt esittämään nyt mahdollisimman yksinkertaista ratkaisua, koska lain voimassaoloaika on lyhyt ja se on tarkoitus saattaa voimaan jo ensi vuoden alussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.