Mainos

Finanssiryhmän viime vuoden tulos kaikkien aikojen ennätykseen

Finanssiryhmä OP takoi viime vuonna kaikkien aikojen parhaan tuloksensa. Koko vuoden tulos ennen veroja oli 1,1 miljardia euroa.  

Tulos ennen veroja nousi OP:n tilinpäätöstiedotteen mukaan 20 prosenttia. 

Loppuvuonna OP:n tuloskunto polki paikallaan loppuvuonna toissa vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. OP:n tulos ennen veroja oli loka-joulukuussa 175 miljoonaa euroa eli aavistuksen vähemmän kuin toissa vuonna samaan aikaan.  

OP arvioi, että tämän vuoden tulos muodostuu samantasoiseksi kuin viime vuonna.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.