Mainos

Finanssivalvonta keskeytti Sofia Pankin toiminnan - talletukset jumissa

Finanssivalvonta on peruuttanut Sofia Pankki Oyj:n talletuspankkitoimiluvan. Pankin toiminta on keskeytynyt.

Eilen tehdyn päätöksen perusteena on se, että pankin omien varojen määrä alittaa luottolaitokselta vaadittavan vähimmäismäärän. Fivan mukaan reilun vuoden toimineen pankin liiketoiminta ei kuitenkaan tullut kannattavaksi.

Tällä hetkellä tallettajat eivät saa varojaan ulos pankista. Fiva on määrännyt pankin selvitystilaan ja asettanut pankkiin selvitysmiehen hoitamaan selvitystilaa. Talletuksia ja muita velkoja maksetaan takaisin myöhemmin selvitysmiehen määräämällä tavalla.

Sofia Pankilla on talletuksia noin 150 miljoonaa euroa. Talletusasiakkaita on noin 5 000.

Finanssivalvonta antaa Sofia Pankin asiakkaille puhelinneuvontaa palvelunumerossa 0800 0 5099. Numeroon vastataan tällä viikolla arkisin kello 10-15, lukuunottamatta kiirastorstaita, jolloin palvelu suljetaan kello 13.

Fiva: Pankille annettiin aikaa korjata tilanne

Fiva ilmoittaa antaneensa pankille määräajat tilanteen korjaamiseksi ja omien varojen nostamiseksi riittävälle tasolle. Toimilupa kuitenkin peruutettiin, kun kävi ilmi, että ratkaisua ei löydy.

Vielä aamulla kello kymmenen aikaan Sofia Pankki ilmoitti internet-sivuillaan, että sen verkkopalvelu on ollut suljettuna huoltotoimenpiteiden takia viime perjantaista alkaen.

Ilmoituksen mukaan sivujen olisi pitänyt palata toimintaan tähän aamuun kello yhdeksään mennessä. Vähän kello kymmenen jälkeen sivuille ilmestyi Finanssivalvonnan tiedote toiminnan keskeyttämisestä.

Liikemies Seppo Sairanen perusti Sofia Pankin vuonna 2008. Sitä ennen Sairanen oli myynyt osuutensa FIM Groupista islantilaiselle Glitnir-pankille. Hän tienasi vuonna 2007 tehdystä kaupasta noin 110 miljoonaa euroa.

Sairasen Uoti-tuomio käsitellään uudelleen hovioikeudessa

Sairanen sai käräjäoikeudessa vankeustuomion törkeästä kätkemisrikoksesta niin sanotussa Uoti-jutussa. Hovioikeus hylkäsi syytteet joulukuussa 2006.

Viime huhtikuussa korkein oikeus puolestaan kumosi hovioikeuden tuomion ja palautti asian uudelleen hovioikeuden käsittelyyn. Hovioikeudesta kerrotaan, että jutun käsittelylle ei ole vielä määrätty ajankohtaa.

Katso Jussi Kärjen raportti

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.