Mainos

Finavian hallitus päättää ex-johdon haastamisesta oikeuteen

Lentokenttäyhtiö Finavian hallituksen on määrä päättää tänään, haastaako se entisen johtonsa ja hallituksensa oikeuteen johdannaiskauppoihin liittyvässä kiistassa.

Niissä Finavia on kärsinyt kymmenien miljoonien eurojen tappiot.

Finavian hallituksesta on eronnut syksyn aikana neljä jäsentä. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kommentoi eroja eilen STT:lle sanomalla niiden kertovan erimielisyyksistä hallituksen sisällä.

Sekä Bernerin että Finavian hallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitavan varapuheenjohtajan Juha Häkkisen mukaan Finavian hallitus on päätösvaltainen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.