Mainos

Finlandia-vodkapullosta tunnettu lasitehdas lopettaa

Suomen ainoa lasipullotehdas Karhulan Lasi lopettaa toimintansa. Kotkan Karhulassa sijaitsevan tehtaan tunnetuin tuote on Finlandia-vodkapullo.

Kymen Sanomien mukaan tehtaan johto ilmoitti tänään, että tuotannon lopettamiseen tähtäävät yt-neuvottelut alkavat ensi viikolla. Lasipullojen teko päättyy näillä näkymin kesän aikana. Tehtaalla on töissä 106 ihmistä. Työt tehtaan silkkipaino-osastolla jatkuvat vielä ensi vuoden puolelle.

Karhulan Lasin omistajaksi tuli muutama vuosi sitten yhdysvaltalainen Owen-Illinois-konserni, jolloin tehtaan nimi muuttui O-I Manufacturing Finlandiksi. Yhtiön johto perustelee lopettamista omistajakonsernin lasipullotuotannon ylikapasiteetilla ja huonoilla markkinanäkymillä.

Pullonvalmistuksella on Karhulassa pitkät perinteet, sillä ensimmäiset lasipullot valmistuivat reilut 120 vuotta sitten.

Ylen uutisten mukaan pullojen valmistus siirtynee Kotkasta muualle Eurooppaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.