Mainos

Finnair irtisanoo henkilöstöään?

Finnair säästää karsimalla henkilöstökuluja roimasti.

Finnair kertoo hakevansa noin 160 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Henkilöstömenojen osuus säästöistä on noin 60 miljoonaa euroa, mikä vastaa noin 1200 työpaikan vähennystä.

Finnairissa on noin 10 500 työntekijää. Finnairin kustannuksista henkilöstökulut ovat noin 30 prosenttia.

Finnair kertoo, että säästöön tähtäävät ratkaisut toteutetaan pääosin kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Neuvotteluja Finnairin lentoliikennettä uhkaavan lakon estämiseksi jatkettiin tänään.

Valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla käydyssä sovittelussa etsittiin ratkaisua SAK:laisen Ilmailualan unionin aloittamaan korjaamohenkilöstön työtaisteluun.

IAU:n perjantaina aloittama 38 korjaamotyöntekijän lakko uhkaa laajentua keskiviikkona koskemaan koko Finnairin kenttähenkilöstöä. Tukilakolla halutaan painostaa työnantajia säilyttämään korjaamohenkilöstön työehtosopimukset ilmailualan sopimusten mukaisina.

Maakalustokorjaamo on siirtynyt Finnairilta metalliteollisuuden sopimuksia noudattavan ABB:n omistukseen, minkä vuoksi työntekijöihin ryhdyttiin maaliskuun alussa soveltamaa metallialan sopimusta. Mikäli asiassa ei päästä lähipäivinä ratkaisuun, 2100 työntekijää koskeva tukilakko alkaa keskiviikkona kello 13.

Finnairin arvion mukaan kaukoreitit, lomalennot sekä valtaosa Euroopan lennoista lennettäisiin mahdollisen lakon aikana normaalisti. Kotimaassa pyritään järjestämään lennot Ouluun, Rovaniemelle ja Kittilään.

Finnair aikoo tiedottaa lentoliikenteen järjestelyistä tarkemmin myöhemmin.

(MTV3-STT)

(Talousuutiset 24.03.2003).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.