Mainos

Finnair ja IBM perustavat yhteisyrityksen

Finnair ja IBM perustavat yhteisyrityksen, joka ottaa hoitoonsa Finnairin tietotekniset järjestelmät ja kehittää uusia sähköisen kaupan sovelluksia lentoliikenteen käyttöön.

Yrityksen tarkoitus on kehittää mm. langattomia lähtöselvitysratkaisuja, sähköistä lentolippua sekä langatonta lipunmyyntiä. Finnairin tavoitteena on saada yli puolet lipunmyynnistään Internetin kautta vuoteen 2006 mennessä.

Suomen IBM:n toimitusjohtajan Pyry Lautsuon mukaan yhteisyritys edustaa kehittyneempää muotoa perinteisestä tietotekniikan ulkoistuksesta. Finnair perustelee yhteisyritysratkaisuja kustannustekijöillä. Se arvioi näin alentavansa it-kuluja.

Yhteisyritykseen perustetaan innovaatiokeskus, joka toimii uusien sähköisen kaupan ratkaisujen hautomona. Vastedes näitä ratkaisuja on tarkoitus myydä IBM:n kanavien kautta ympäri maailmaa. Finnair omistaa yhteisyrityksestä kaksi ja IBM kolme viidesosaa. Yhteisyrityksen palvelukseen siirtyy noin 200 henkilöä Finnairilta ja IBM:ltä, ja sen toimitusjohtajaksi on nimitetty Tuomo Haukkovaara IBM:ltä. Sopimus yhteisyrityksesta on tehty kymmeneksi vuodeksi ja sen arvo on noin 400 miljoonaa euroa.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.